Miten aloittaa maahantuonti?

Maahantuonti

Maahantuonti saattaa kuulostaa prosessina vaikealta, mutta loppupeleissä kyse on melko helposta toiminnasta, varsinkin jos kyse on pienimuotoisesta bisneksestä. Mielestäni liiketoiminta kannattaakin aloittaa mahdollisimman pienellä riskillä, jos asiasta ei ole aikaisempaa kokemusta. Alussa tulevat virheet voi kuitata olankohautuksella ja ottaa niistä opikseen. Liiketoimintaa voi kasvattaa sitä mukaa, kun taidot ja itsevarmuus kasvavat.

Maahantuonti Aasiasta

Maahantuontitoiminnan vaikein osuus on luotettavan toimittajan löytäminen. Aasiasta ostaessa yksi suurimmista ja tunnetuimmista kauppapaikoista on Alibaba. Rekisteröitymisen jälkeen voi ottaa helposti yhteyttä toimittajiin ja kysyä tarjouksia. Suurimmat vaikeudet itselleni tulivat yritysten edustajien huonosta englannin kielen taidosta. Tarkkojen toiveiden esittäminen tuntui riskialttiilta, kun ei voinut olla varma, että ovatko he ymmärtäneet asian oikein. Myös luottamuspula oli yksi hankaloittava tekijä, sillä jouduin maksamaan tuotteet ennakkoon, joten scämmäysvaara oli koko ajan olemassa. Olen tilannut kahdelta eri toimittajalta, joista molemmat tilaukset tulivat sovitunlaisina ja ajallaan perille. Joillain kauppiailla Alibabassa on olemassa Trade Assurance -ominaisuus, joka on Alibaban oma maksunsuojausohjelma. Myös Neteller turvaa ostot tiettyjen ehtojen täyttyessä, jos tavara ei saavukaan perille.

Tullimaksut

Maahantuonnin yleisimpiä maksuja ovat arvonlisävero ja tulli. EU:n ulkopuolelta tuoduista tavaroista maksetaan kolmansien maiden tulli. Tullimaksun määrän voi tarkistaa täältä. Yritysasiakkaiden tullineuvonnasta voi kysyä asiaa, mikäli on epävarma oikeasta tavarakoodista.

Itse en joutunut maksamaan tuotteistani ylimääräisiä tulleja. Maahantuomani tuoteryhmän kolmansien maiden tulli on määritelty 0 prosentiksi. Tullimaksut maksetaan tavaroiden ja kuljetusmaksun yhteismäärästä. Esimerkiksi omassa tilauksessani tuotteiden arvo oli $1537,50 ja kuljetusmaksu $380,00. Maksoin siis 24 prosentin arvonlisäveron $1917,50 tullausarvosta.

Tullausmenettely

Tavaroiden saavuttua Suomeen ne pitää tullata. Omat tavarani tulivat UPS:n kautta ja niiden arvo oli sen verran pieni, että olisi ollut kalliimpaa tullata ne itse. UPS peri tuosta vajaan 2000 euron lähetyksestä 16,76 euron maksupalvelupalkkion, kun he tullasivat sen puolestani. Sain heiltä laskun suoraan sähköpostiini, ja maksettuani laskun lähetin heille kuitin.

Lähetyksen arvon olisi pitänyt olla yli ~4000 euroa, että se olisi kannattanut tullata itse, koska UPS perii 3 % suuruisen maksupalvelupalkkion tullista ja arvonlisäverosta laskettuna, jos he hoitavat tullauksen, mutta itse tullatessa he veloittavat muistaakseni 25 euron kiinteän maksun. Omassa tapauksessani tullaus olisi tullut 8 euroa kalliimmaksi, jos olisin tehnyt sen itse.

Mikäli tullimenettelyn haluaa hoitaa itse, niin sen voi tehdä tullin Tuonti-ilmoituspalvelun kautta Verohallinnon myöntämällä Katso-tunnuksella täältä. Tullausta varten tarvittavat paperit saa soittamalla kuljetusyhtiöön. He ottavat yhteyttä Tulliin, josta lähetetään tarvittavat paperit sähköpostiin tullausta varten. Soitin Tullin asiakaspalveluun, ja he vakuuttivat, että tullaus on helppo tehdä oikeilla papereilla.

Kuljetus

Olen käyttänyt itse pelkästään lentorahtia kuljetustapana. Viimeisin tilaamani paketti painoi lähes 50 kiloa ja sen kuljetukselle tuli hintaa 380 dollaria. Paketti tuli perille alle viikossa. Kuljetuksesta tuli kuluja kappaletta kohden niin vähän, että en edes pohtinut muita kuljetustapoja. Mikäli tilaa jotain isoa ja painavaa niin merirahti tulee todennäköisesti halvimmaksi vaihtoehdoksi. Esimerkiksi DHL tarjoaa merirahtipalveluja. Tällaisissa kuljetuksissa saa olla jo tarkkana vastuu- ja vakuutuskysymysten kanssa. Kysyisin ensin valmistajalta, että onko heillä jotain valmiita kuljetusvaihtoehtoja.

Maahantuontitoiminnan rajoitukset

Joidenkin tavaroiden maahantuonti on rajoitettua tai kokonaan kiellettyä. Tällaisia rajoituksia on esimerkiksi elintarvikkeiden ja lääkkeiden kohdalla. Nämä ovat vielä selkeitä tapauksia, mutta Tulli valvoo myös useita erilaisia kulutustavaroita, kuten esimerkiksi jalkineita, heijastimia ja leluja. Tuoteväärennöksien kanssa saa olla myös tarkkana. Täältä löytyy listoja rajoituksista ja valvonnan kohteista.

Lopuksi

Jos olet löytänyt jonkun mielenkiintoisen tuotteen ja pohdit maahantuontitoiminnan aloittamista, niin suosittelen kokeilemaan. Pienimuotoista toimintaa voi helposti tehdä alkuun sivutoimisena vaikka koulun ohessa, jos myyt tuotteitasi netin kautta. Työn ohessakin se onnistuu, jos pystyy vastaamaan asiakkaiden sähköposteihin jotenkin järkevissä aikarajoissa. Suunnittelu ja valmistelu veivät omalla kohdallani selkeästi eniten aikaa. Kun saa rutiinin touhuun mukaan, niin stressi vähenee ja ajankäyttö tehostuu.

Käyn tulevissa kirjoituksissani läpi verkkokaupan perustamista 230 euron budjetilla, joten pysy kuulolla, mikäli asia kiinnostaa.

Jaa kirjoitus

52 thoughts on “Miten aloittaa maahantuonti?”

  1. Haron Maliki

    Minä olen turkkilainen ja haluaisin aloita maahantuonti. Haluaisin tuoda vaatteet, kengät ja ruoka mutta, en tiedä että miten sitten mä myyn sen suomessa?

    1. Yritysvinkit

      Siinä onkin se isoin ongelma, että miten saa ostamansa tuotteet myytyä eteenpäin. 🙂

      Kannattaa keskittyä alkuun johonkin spesifiin tuotteeseen (esimerkiksi tietynlaisiin vaatteisiin), jolla uskot olevan kysyntää. Kaikkea ei pysty mitenkään myymään rajatulla budjetilla toimiessa ja ilman minkäänlaista tunnettuutta.

      Suosittelen lukemaan yrittäjyyttä käsitteleviä kirjoja ja tekemään kattavan liiketoimintasuunnitelman aiheesta. Ensimetri.fi-palvelun kautta voit varata ajan asiantuntijan puheille ja keskustella yritysideastasi tarkemmin.

  2. Mari Myllynen

    Hei!
    Ajatuksissamme on suunnitella itse sisustustuotteita ja nahkatuotteita ja teetättää niitä Bangladeshissa.Meillä on siellä kontakti henkilö joka hankkii..ompelijat,yms.tuotteiden valmistajat yksityisiltä kädentekijöistä ja näitä tuotteita tuotaisiin maahan jotka sitten lanseeraisimme omaksi brändiksi.Miten tälläinen maahantuonti toimii….onko joten erikuviot kuin että tilaisi valmiilta toimittajalta?täytyykö tehdä joku tuonti selvitys valmistetuista tuotteista ja niihin käytetyistä materiaaleista….että ne ovat eu-alueelle tuontikelvollisia ja turvallisia?kun jos valmistaja on yksityinen kädentekijä ei hänellä ole varmaan mahdollista tuotteeseen laittaa tuotelappuja.
    Kiitos jos saan tietoa tästä ja ainakin vinkin mistä tähän asiaan saan lisää tietoa olisin kiitollinn
    Kiitos jo etukäteen!

    1. Yritysvinkit

      Moi!

      En usko, että tuossa on mitään eroa valmiilta toimittajalta tilaamiseen nähden. Tekstiileissä oli joitain rajoituksia, joten kannattaa tutustua tuohon artikkelissa olleeseen linkkiin rajoituksista ja valvonnan kohteista. Suosittelen soittamaan Tulliin ja varmistamaan heiltä asian. Heiltä saa varmasti joko suoran vastauksen tai sitten ohjeita asian selvittämistä varten.

  3. Moikka!

    Tuleeko sinulle mieleen yhtään sivustoa, joilla voisi tutustua Eurooppalaisiin tavarantoimittajiin?

    1. Yritysvinkit

      Moi! En ole tutkinut lainkaan eurooppalaisia tavarantoimittajia, joten en osaa vinkata yhtään sivustoa sinulle. Olen miettinyt itsekin maahantuonnin aloittamista (tai oikeastaan yhteisöhankintaa eli “maahantuontia” Euroopan Unionin sisältä) uusien tuotteiden osalta, joten pitäisi itsekin tutkia asiaa sitten, kun se tulee ajankohtaiseksi. Eiköhän Googlesta löydy, jos jossain on keskitetty portaali tavarantoimittajille.

  4. Hei, ihan mahtava sivu sinulla. Mä olen ihan super innoissani mun ideasta että alkaisin maahantuomaan minun synnyinmaasta Latviasta käsintehtyjä vaatteita. MUTTA, tuntuu todella hankalalta. Mua hämmentää esim se että saanko tuoda rauhassa niitä kunhan hoidan verot alvit yms. Eli materiaali/itse tuote. Olen kuullut että materiaalin pitäisi olla paloturvallinen yms yms.. mutta kuka näitä tarkistaa? Kenen puoleen pitäisi kääntyä?

    1. Yritysvinkit

      Hei ja kiitos! Tekstiilien maahantuonnissa oli muistaakseni joitain rajoituksia, mutta en tiedä koskevatko nämä rajoitukset Euroopan Unionin sisäistä kauppaa. Lähtökohtaisesti yhteisökaupassa ei pitäisi olla rajoituksia. Suosittelen soittamaan Tullin asiakaspalveluun ja kysymään heiltä asiasta, saat näin varmasti selvyyden asiaan.

  5. Hei!

    Suunnittelen maahantuonnin aloittamista Indonesiasta suoraan jalleenmyyjille Suomeen, eli kyseessa online yritys, varasto Indonesiassa. Jos jalleenmyyja tilaa minulta tuotteita ja lahetan ne Suomeen, kannattaako minun sisallyttaa tulli+arvolisavero suoraan asiakkaan laskuun? Pitaako minun tehda tulli-ilmoitus itse?
    Jos asiakas ostaa tuotteet minulta 500e mutta tuotteiden hinta minulle on 250e, kumpi on tullattava arvo? Kannattaisko asiakkaan laskun olla tamannakoinen jotta asiakas saa tuotteet ongelmitta: 500e+tulli+arvolisavero+postitus= kokonaishinta ?

    Toivottavasti muotoilin kysymykseni tarpeeksi selkeasti.

    Kiitos!

    1. Yritysvinkit

      Hei!

      Tässä on kyseessä kolmikantakauppa, johon sovelletaan erityismenettelyä. Voit käydä tutustumassa Tullin sivuilla kolmikantakaupan ohjeistukseen. Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta tästä menettelystä. Jos Tullin ohjeistuksesta ei meinaa saada selkoa, niin kannattaa ottaa suoraa Tullin yritysasiakaspalveluun yhteyttä.

  6. Hei. Miten jos toisi esim alibabasta tietokoneen osia maahan niin miten voisin varmistaa että tuote on oikea merkki eikä mikään kopio?

    1. Yritysvinkit

      Moi,

      Tutkisin itse yrityksen taustatietoja ja tiedustelisin mahdollisesti alkuperäiseltä merkkivalmistajalta, että onko kyseisellä yrityksellä oikeuksia osien valmistamiseen. Asian todentaminen vaatii salapoliisityötä, suoraa vastausta minulla ei ole tähän antaa.

  7. Hei!

    Pohdin pientä verkkokauppabisnestä yksityishenkilönä. Tavarat tilattaisiin netin kautta Kiinasta, ja tilausten koko olisi lähtökohtaisesti alle alv- ja tullimaksurajojen. Tällaiset tilaukset eivät käsittääkseni vaadi yleensäkään tullaustoimenpiteitä tilaajalta. Nämä tavarat myytäisiin Suomessa eteenpäin voitolla. Myynnin määrä vuosittain olisi alle 10 000e, joten arvonlisäveroa ei tarvitsisi senkään puolesta maksaa.

    Onko tosiaan näin, että tällaisessa toiminnassa ei tulisi mitään veroja/maksuja maksettavaksi (ansiotuloverojen lisäksi), vai pitääkö alvia kuitenkin maksaa? Jos maksettavaa tulisi, maksetaanko se tuotteiden tilaushinnasta vai myyntihinnasta, miten vero maksetaan ja tarvitseeko ilmoittautua alv-velvolliseksi tai harrastaa muuta paperisotaa?

    1. Yritysvinkit

      Hei!

      Pahoittelut vastauksen viivästymisestä. Tietääkseni yrityksen ei tarvitse maksaa lainkaan arvonlisäveroa, jos yritys ei ole ilmoittautunut arvonlisäverovelvolliseksi. Tarkistaisin kuitenkin asian varmuuden vuoksi Tullin sivuilta tai soittamalla Tullin tai Verohallinnon asiakaspalveluun. Ilmoittautuisit ei-arvonlisäverovelvolliseksi yrityksen perustamislomakkeella. En usko, että tästä seuraisi mitään ylimääräistä paperisotaa.

      Arvonlisäverotonta yritystoimintaa harrastava ei joudu tosiaan maksamaan muuta kuin ansiotuloveroa (sekä mahdollisesti pääomatuloveroa) tilikauden aikaisista voitoistaan. Itse en kyllä kuitenkaan lähtökohtaisesti ilmoittaisi yritystäni arvonlisäverottomaksi, sillä joutuisit maksamaan arvonlisäveron jälkikäteen kaikista tilikauden aikana myymistäsi tuotteista, jos tuo alaraja ylittyy. Tämä kannustaa yrittäjää pitämään liiketoimintaa kohtuullisen pienenä ja himmaamaan kasvua, joka on mielestäni huono lähtökohta yritystoiminnan aloittamiseen.

      Jos joutuisit maksamaan arvonlisäveroa, niin veron määrä lasketaan tuotteiden tilaushinnasta, johon on lisättynä esimerkiksi kuljetuskulut. Esimerkiksi 500 euron tilauksesta, jonka kuljetus on maksanut 100 euroa, maksetaan arvonlisäveroa 600 * 0,24 = 144 euroa.

      Huomauttaisin vielä, että arvonlisäveron ilmoittamiseen on tullut muutoksia vuoden alusta alkaen. Nykyään maahantuontia harjoittava yritys tekee ilmoitukset Verohallinnolle. En ole ehtinyt päivittämään artikkeliani vielä uusien käytäntöjen tasolle.

      Edit: Huomasin vasta, että puhuitkin maahantuonnin harjoittamisesta yksityishenkilönä. Valitettavasti en tiedä miten yksityishenkilönä nämä käytännöt menisivät.

  8. Terve!

    Tilaan ulkomailta ja alv lisätään aina tullaukseen.

    Laskutan asiakasta normaalisti sis alv.

    Voinko maksaa maahantuonti alv saadulla alv, minkä olen laskussa kerännyt asiakkaalta?

    Tämä ALV kuvio on vielä hieman epäselvä.

    1. Yritysvinkit

      Terve!

      Jos olet ilmoittanut yrityksesi arvonlisäverovelvolliseksi, niin voit vähentää maahantuonnin yhteydessä tilittämäsi alvit suoritettavista alveista. Eli jos maahantuonnin yhteydessä maksoit arvonlisäveroa 100 euroa, ja myydyistä tuoteista joudut tilittämään yhteensä 200 euroa alvia, niin myytyäsi tuotteet joudut tilittämään enää 200e-100e=100e alvia. Näin ollen kokonaisrasitukseksi tulee yhteensä tuo 200 euroa (100e tullatessa ja 100e myydessä).

      Kokonaisrasitus on näin ollen aina lopulliseen myyntihintaan sisältyneen veron määrä. Osa tästä tilitetään vain ennen itse myyntitapahtumaa.

  9. Mohammadreza aboutalebi

    Moi. Ensinnäkin Kiitos loistavasta blogista!olen pizzeria yrittäjä noin 5 vuotta , ja tunnen yrityksen asiosta suomesta ,että miten pitä aloitan ,mutta haluan myydään nykyisen yritykseni ,ja aloitaan vaatteiden tuonti turkista ,ja kuulin että turkista suomeen tulli on vapaa .onko se oiken ? tai voisitteko apua minua sen ohejsta ,tai tarviko joku todistuksen vai ei ? mun mielellaani on aloitan kompani nimellä pienellä liikeellä ,vain naiset vaatteet ,ja oma brandi aloitaan.
    terveisin aboutalebi

  10. Markus Rytkonen

    Hei,

    Kysyisin sellaista asiaa, kun jos haluaa tuoda EU:n ulkopuolelta unionin sisälle tavaraa, pitääkö maahantuojan olla kirjoilla EU-maassa? Euroopan Unionin Blue Guide sanoo: “Maahantuojalla tarkoitetaan unioniin sijoittautunutta luonnollista tai oikeushenkilöä, joka saattaa kolmannesta maasta tuotavan tuotteen EU:n markkinoille.” – mutta mitä tarkoitetaan “sijoittautuneella” henkilöllä (EU Blue Guide, sivu 33)? Riittääkö, ettA asuu Euroopassa tai ulkomaalaisella brändilla on vain liike?

    1. Yritysvinkit

      Hei,

      Uskoisin, että sijoittautumisella tarkoitetaan, että 1) yhtiöllä on joku toimipiste tai konttori Euroopan Unioniin kuuluvassa maassa 2) luonnollinen henkilö asuu virallisesti EU-maassa. Yhtiön toimipisteen määrittelyssä on varmasti useita eri poikkeuksia, joten pelkkä postiosoite ei välttämättä riitä. Asiaa kannattaa tiedustella viranomaiselta, jos haluaa varmistua määrittelystä.

  11. Hei, harkitsemme maahantuonnin aloittamista tekniselle ja kehittävälle “lelulle”, joka ei vielä ole Suomen markkinoilla. Uskomme sarjassa olevan laajalti kiinnostavaa potentiaalia. Pohdimme lähinnä B2B-markkinointia. Olemme aloittaneet keskustelut tässä vaiheessa vasta sähköpostitse USA:ssa asuvan markkinointipäällikön kanssa. Olisiko Sinulla mahdollisuus neuvoa, mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon? Olemme toki valmiit maksamaan tarvittavasta avusta. Ystävällisin terveisin, Anne

    1. Yritysvinkit

      Hei, omat tietoni maahantuonnista ovat aika pitkälti kerrottuna artikkelissa ja tässä kommenttikentässä. Tekninen toteutus on loppupeleissä kohtuullisen helppoa. Isoimmat vaikeudet tulevat vastaan varastonhallinnan ja sopimusasioiden kanssa. Nämä taas ovat täysin yrityskohtaisia asioita. Olisin erityisen tarkka sopimusehtojen kanssa, jos solmitte jonkinlaisen jälleenmyyntisopimuksen. Maahantuonnin teknisestä puolesta huomauttaisin vielä, että maahantuonnin arvonlisäverotus siirtyy Verohallinnolle 1.1.2018. Tässä ohjeet uuteen ilmoitusmenettelyyn.

      Antaisin mielelläni tarkempia neuvoja, mutta en pidä itseäni niin asiantuntijana, että viitsisin veloittaa palveluksistani. Yksityiskohtaisemmat neuvot taas vaatisivat tilanteeseen tutustumista.

  12. Hei, mielenkiintoinen blogi! Sain paljon hyödyllistä tietoa. Kiitos tästä! Olen aloittamassa tuonnin. Tarvitsisin sinulta vinkkejä ennen sitä. Kiitos.

    1. Yritysvinkit

      Moi! Olin ulkomailla lomailemassa, joten vastaus hieman viivästyi. Mukava kuulla, että blogista on ollut hyötyä. Kysy vain, jos joku asia mietityttää. Vastaan jos vain osaan.

  13. Ville Saarinen

    Moi!

    Suunniteltiin maahantuontia ja suoraa tietoa ei tästä toiminnasta ole, kyseessä olisi vaatteita EU:n ulkopuolelta (AU). Isoin ongelma kuitenkin on, millä vakuuttaa kyseinen firma, että antaisi meidän myydä täällä suomessa heidän tuotteitaan? Koska meillä ei ole firmaa/toiminimeä pystyssä, ei meillä ole minkäänlaisia todisteita, että kyseinen tuote myisi suomessa…

    1. Yritysvinkit

      Moi!

      Mitään sitovia sopimuksia ei pysty tekemään ennen kuin olette laittaneet firman pystyyn. Voitte tietysti alustavasti tiedustella, että millaisia vaatimuksia kyseisellä yhtiöllä on edustajiensa suhteen.

      Millaisten väylien kautta ajattelitte myydä kyseisiä vaatteita? Vaatebisnes on todella kilpailtua, ja vaatii liiketoimintamallista riippuen kohtuullisen suurta alkupääomaa.

      1. Ville Saarinen

        Moi, ja kiitos nopeasta vastauksestasi 🙂
        Aluksi ehkä nettikauppa tyylistä, monelta tutulta/treenaajalta (olen tällähetkellä töissä liikuntakeskuksessa) kyselin mielipiteitä tästä merkistä, ja sanoivat että ostaisivat, mutta ei halua tilata ausseista asti.

        1. Yritysvinkit

          Eipä mitään. 🙂

          Vaatteiden verkkokaupassa on vaikea lähteä pelaamaan isojen toimijoiden keskelle, mutta jos on selkeä visio, niin kannattaahan sitä kokeilla. Parasta olisi, jos pystyisi lähtemään kohtuu karsitulla mallistolla liikkeelle, koska vaatteita joutuu hankkimaan useaa eri kokoa ja väriä, joten varasto sitoo paljon pääomaa. Karsittu mallisto toisaalta taas karsii myös asiakaskuntaa ja liiketoiminnan mahdollisuuksia.

          Jos kyseessä on joku treenimerkki, niin onnistuisiko sellainen, että myisit vaatteita ainoastaan yrityksille? Jos merkki on tunnettu tai muuten vain hieno, ja sillä ei ole vielä edustusta Suomessa, niin homma voisi toimia. B2B-myynti on helpompi startata, kun hankinnan voi monesti järjestää niin, että hankkii itselleen vain esittelyvaatteet ja jos saa myytyä tavaraa, niin tilaa sen vasta sitten toimittajalta. En tiedä millainen potentiaali tuolla olisi, itse tiedät varmasti paremmin, jos olet liikuntakeskuksessa töissä.

          1. Joo, voisihan sitä yrityksille myydä, mutta mikä estäisi yrityksiä vain hoitamasta näitä kyseisiä vaatteita itse? Vai onko firmoilla se ajatus, että antaa muiden tehdä ns ”paskaduuni” pois alta…

            Moni ihminen tykkää kyseisen valmistajan tuotteista, niin visuaalisesti kuin fyysisesti. Ainoa este, miksi tätä ei haluta itse tilata, on tullimaksut ja” pitkät” toimitusajat.

          2. Yritysvinkit

            Onhan siinä tietysti se riski, että yritys päättäisi syrjäyttää sinut toimitusketjusta, mutta en usko, että suurin osa jaksaa nähdä vaivaa. Varsinkin, jos tuotteiden toimitusajat ovat pitkät tai hankinnassa on muita esteitä. Asia ei selviä kuin kokeilemalla.

            Laskelmia vain Exceliin, jos uskot, että ideassa on potentiaalia.

  14. Heipsan!

    Kiinnostaisi maahantuonti. Jos myy tuotteita vaikkapa verkkokaupassa, mistä lähtisin etsimään tietoa siitä, mitä asiakkaalle pitää tuotteesta mainita (alkuperä jne) ja mitä asioita asiakkaalla on oikeus tietää (esim minulle myyvät tahon tiedot)?

    Voisitpa vaikka laittaa vastausta tänne ja mielellään myös spostilla.

    1. Yritysvinkit

      Hei!

      Lähtisin tutkimaan kilpailijoiden nettisivuilta, että mitä tietoja he kertovat asiakkailleen. Kannattaa tutustua myös kilpailijoiden toimitusehtoihin niin saat hyvän kuvan, että mitä sinun pitää sisällyttää omiin ehtoihisi.

      Asiakkaalle ei tarvitse mainita tarkemmin omia liikesalaisuuksiaan. KKV:n sivuilla on kuluttaja-asiamiehen linjaus verkkokauppiaan vastuista. Kuluttaja-asiamiehen mukaan asiakkaalle on kerrottava ennen sopimuksen tekemistä tuotteen pääominaisuudet.

      EU:n uuden tietosuoja-asetuksen myötä henkilötietoja tallentaville yrityksille tuli uusia velvoitteita, ja mahdollisuus uhkasakkoihin, jos velvoitteita ei noudateta. Pääpointteina on, että asiakkaalle pitää kertoa, että mitä tietoja hänestä säilytetään yrityksen rekisterissä, ja mahdollisista tietoturvaloukkauksista on tiedotettava eteenpäin. Yrityksen tietoturvan tärkeys siis korostuu uuden asetuksen myötä.

  15. Joni Jääskeläinen

    Hei!
    Olisin kiinnostunut aloittamaan maahantuonnin USA:sta. Toisin miesten kosmetiikka tuotteita. Minulla ei ole kokemusta alalta ja haluaisin tietää mitä kaikkea minun tarvitsee ottaa huomioon ja paljon tarvitsisin pääomaa ennen yrityksen perustamista. Onko kosmetiikka tuotteissa rajoituksia maahantuonnin suhteen?

    1. Yritysvinkit

      Hei! Kosmetiikkatuotteissa on todennäköisesti rajoituksia maahantuonnin suhteen. Kannattaa soittaa Tullin asiakaspalveluun, jos Tullin sivuilta ei löydy tarpeeksi tietoa.

      Kävin aikaisemmassa kirjoituksessani läpi yrityksen perustamista.

      Pääoman tarve riippuu täysin liiketoiminnan luonteesta. Maahantuonnin isoimpia ongelmia on pitkät toimitusajat, jolloin myös tarve isommalle varastolle kasvaa. Varasto sitoo eniten pääomaa, joten yritä keksiä jokin tapa, millä pystyt pitämään varaston mahdollisimman pienenä, mutta silti vastaamaan asiakkaidesi tarpeisiin. Jos myyt tuotteita yrityksille, niin varaston ei välttämättä tarvitse olla niin suuri, jos asiakkaat suostuvat pidempiin toimitusaikoihin. Kuluttaja-asiakkaille myydessä tuotteen on oltava mielellään muutamassa päivässä perillä, joten varaston on oltava suurempi. Pääoman tarkempi tarve selviää kertomalla tuotteiden keskiostohinnan ostovolyymilla. Tässä pitää huomioida myös tullauksen yhteydessä tilitettävä arvonlisävero.

      Varaston lisäksi rahaa uppoaa kotisivuihin, kirjanpitoon ja kaikkeen muuhun juoksevaan useampi tuhat euroa vuoden aikana, jos nämä joutuu ulkoistamaan. Yrityksen pystyy laittamaan pienelläkin rahalla pyörimään, jos on valmis näkemään kunnolla vaivaa ja venyttämään penniä jokaisessa mahdollisessa paikassa. Kirjanpidon opettelemalla säästää esimerkiksi vähintään 1000-2000 euroa vuodessa. Itse tehdessä pitää tosin olla tarkkana, että myös opettelee asian kunnolla, ettei vaan tee kirjanpitoa väärin.

  16. Moi. Ensinnäkin KIITOS loistavasta blogista! En tiedä yrittäjyydestä mitään, mutta täältä on löytynyt hirveästi hyvää tietoa. Maahantuonti kiinnostaa minuakin, mutta miten toimitaan jos ne tuotteet, joita haluaisin jälleenmyydä omassa verkkokaupassani tulevat pieniltä, yksityisiltä toimijoilta aasiasta ja kanadasta/jenkkilästä? Eli pitääkö ensin olla yhteydessä valmistajaan ja tehdä joitain sopimuksia vai voiko vaan tilata tuotetta itselleen myyntiin? Eli misllällä toimilla pääsee vauhtiin? Kiitos!

    1. Yritysvinkit

      Moi. Kiitos positiivisesta palautteesta!

      Itse en tehnyt Aasiasta tilatessa minkäänlaisia sopimuksia tilauskohtaista kauppaehtojen hyväksyntää lukuunottamatta. Ota vaan valmistajaan yhteyttä, ja kysy millaisia ehtoja he tarjoavat tilauksille. Monella toimittajalla on B2B-kaupassa ehtoja esimerkiksi minimitilausmäärille. En usko, että mitään erityisiä kauppasopimuksia tarvitsee solmia, jos tilaa yleisten kauppapaikkojen, kuten Alibaban kautta. Kanadassa ja USAssa saatetaan olla sopimusten kanssa tarkempia, mutta tästä ei ole itselläni omakohtaista kokemusta. Ottaisin vain toimittajaan yhteyttä, ja kysyisin heidän käytännöistään. Vastaavat varmasti mielellään.

      Varaudu siihen, että toimitusajat saattavat olla hyvinkin pitkiä, riippuen millaista tavaraa tilaat. Omalla kohdallani toimitusajat olivat noin 3 kuukautta, joten tämä vaikeuttaa varastonhallintaa, kun tuotteen kysyntää on varsinkin alkuun hyvin vaikea ennakoida. Kannattaa pitää alkuun mahdollisimman pientä varastoa, ettet sido turhaan liikaa pääomaa sinne.

  17. Hei,

    Olemme aloittamassa maahantuonti/myynti yritystä vaatealalle.
    Onko näiden tuonnissa joitain seikkoja joita tulisi huomioida?

    Alustavasti vaatteita tulisi Lontoosta ja Brasiliasta.

    Emme ole aikaisemmin mitään tälläistä yrittänyt joten hieman hakoteillä vielä.

    Kiitos

    1. Yritysvinkit

      Hei,

      Tekstiilit ovat tullin valvomia kulutustavaroita, joten näiden tuontia valvotaan tarkennetusti. Tullin ohjeissa lukee, että tekstiileistä tutkitaan mm. väriaineita. Kannattaa ottaa yhteyttä Tullin neuvontaan ja kysyä heiltä asiasta.

      Tuontirajoitusten lisäksi ottakaa selvää mahdollisista tullimaksuista. Lontoosta tulevista vaatteista ette joudu tilittämään arvonlisäveroa Tullille, mutta Brasiliasta tuotavista vaatteista joudutte. Vaatteiden alv-kanta on 24.

      Onnea ja jaksamista projektiinne!

    1. Yritysvinkit

      En ole perehtynyt tarkemmin maahantuontiin Venäjältä, mutta prosessi on sama kaikelle yhteisön (EU:n) ulkopuoliselle tuonnille. Maahantuonnin yhteydessä maksetaan arvonlisäverot, mahdolliset tullit sekä tuontihuolintamaksut (kuljetusyhtiön perimät maksut). Tärkeintä on löytää luotettava toimittaja, joten tutki mahdollisimman tarkasti yhtiöiden taustat ennen tilausta. Maahantuonnin edullisuus on täysin riippuvainen toimittajan hinnoista. Tullausmaksut ovat suhteessa samat kaikille.

  18. Hei! Pohdin maahantuontia pienimuotoisessa yrityksessä (tmi), jonka liikevaihto olisi noin 5000€, eli alle alv. velvollisuuden. Jos olen alv. vapaa, niin voinko ostaa tuotteet Euroopasta ja myydä suoraan, vai pitääkö minun ensin pyytää myyjältä alviton hinta ja sitten maksaa Suomessa alvit?

    Jos ilmoittaudun alv. velvolliseksi, niin maahantuonti ainakin tehdään tuolla tavalla?

    1. Yritysvinkit

      Moi! Yhteisöhankinnoista (eli Euroopan alueelta ostetuista tuotteista) ei joudu maksamaan arvonlisäveroa, jos tuotteet ostetaan arvonlisäverolliseen liiketoimintaan. Kirjanpidossa näiden käsittely menee niin, että jos ostat esimerkiksi 1000 euroa (alv 0 %) maksavan tuotteen Saksasta, niin kirjanpidossa muodostuu arvonlisäverovelkaa 240 euroa (24 %) ja arvonlisäverosaamista 240 euroa (24 %). Nämä siis kuittaavat toisensa pois, jolloin arvonlisäveroa ei joudu maksamaan.

      Eli jos pyörität maahantuontitoimintaa, niin et joudu suorittamaan arvonlisäveroa käytännössä. Nämä ostot pitää kuitenkin ilmoittaa arvonlisäveroilmoituksella joko kuukausittain, neljännesvuosittain tai vuosittain, riippuen ilmoitusjaksosi pituudesta.

      Suosittelen ilmoittautumaan arvonlisäverovelvolliseksi, sillä arvonlisäverottomia yhteisöhankintoja ei voi tehdä, jos ei ole ilmoittautunut arvonlisäverovelvolliseksi. Tämä tieto tarkistetaan y-tunnuksen avulla silloin, kun tilaat jotain toiselta eurooppalaiselta yritykseltä. Voit myös vähentää Suomessa liiketoimintaa varten tekemäsi hankinnat etkä joudu turhaan varomaan 10 000 euron liikevaihtorajan ylittymistä.

      Maahantuonti yhteisön (EU:n) ulkopuolelta toimii niin, että tullatessa maksetaan suoraan arvonlisävero Tullille. Voit kuitenkin vähentää tämän arvonlisäveron, jos olet arvonlisäverovelvollinen. Saisit sen siis kokonaan takaisin, jos ilmoitusjakson aikana ei olisi yhtään myyntejä.

  19. Terve!
    Itsekin olen löytänyt tuotteen mitä ei myydä vielä missään, mutta kohta sen myynti alkaa Pohjois-Amerikassa. Millainen byrokratia näissä hommissa on?
    Ystävällisin terveisin,

    1. Yritysvinkit

      Moi! Jos tuotteesi maahantuonnilla tai myynnillä ei ole mitään tullin tai valtion asettamia rajoituksia, niin byrokratia on hyvin vähäistä. Kirjoituksessa on mainittu maahantuontiprosessi kokonaisuudessaan. Helpoimmillaan prosessi menee niin, että tilaat tuotteet toimittajaltasi ja tavaran saavuttua Suomeen maksat kuljetusyhtiön lähettämän laskun, joka pitää sisällään mahdollisen tullin ja arvonlisäveron.

  20. minua kiinnostaisi alkaa maahantuojaksi. tarvitseeko maahantuojalla olla välttämättä omia varastotiloja vai voiko verkkokaupassa myydyn tuotteen lähettää tavarantoimittajalta suoraan asiakkaalle missäpäin asiakas sitten onkaan? eli käytännössä tarvitseeko maahantuontiin muuta kuin verkkosivut ja luotettavan tavarantoimittajan?

    terveisin asiasta kokematon mutta todella kiinnostunut!

    1. Yritysvinkit

      Terve! Tuollainen toiminta on mahdollista, ja se olisikin paras mahdollinen tapa, kun varastoon ei sitoutuisi turhaan pääomaa. Itselläni ei ole ollut mahdollisuutta tällaiseen, joten en ole tutkinut asiaa sen tarkemmin, mutta tiedän kyllä tapauksia, joissa on toimittu näin. Haasteena on tietysti sellaisen luotettavan toimittajan löytäminen, jonka toimitusajat olisivat tarpeeksi lyhyet. Jos sellainen löytyy, niin juuri muuta ei tosiaan sitten verkkosivujen ja sähköpostin lisäksi tarvitsekaan.

  21. Hei!

    Minulla olisi kiinnostusta tuoda maahan tiettyä tuotetta jota en ole löytänyt suomesta vielä, ehkä euroopan markkinoilla saattaisi olla. Tarvitsisin vinkkejä maahantuontiin ja tyyppihyväksyntään (tms..)

  22. Nimi muutettu

    Minua voisi myös kiinnostaa konsultointiapua. Minulla on puhelinhuolto ja ostan nyt osia EU:sta ja Suomesta kalliilla. Näin alibabassa Kiinalaisia osia paljon halvemmalla. Voisin maksaa tullit ja ne olisi silti edullisempia.

    Kai 24% alv:n mitä maksetaan tulliin saa myöhemmin hyvitettyä kuukausikirjanpidossa? Myös tullimaksu puhelinhuoltovaraosissa tuottaa murheita (tarvitaanko?) ja miten käytännössä teen kun tilaan alibabasta tuotteen. Minne ilmoitan sen tulemisesta tulliin? Entä mitä tapahtuisi, jos en ilmoittaisi mitään?

    Laitan tahallaan anonyymin kommentin, koska en tahdo asiakkaiden löytävän tätä kysymystä. 🙂 Jos haluat laittaa sähköpostia niin kerron tarkemmin yritykseni tietoja. Jos autat alkuun niin maksan mielelläni siitä korvauksen.

  23. Hei!

    Olen kiinnostunut aloittamaan maahantuonnin ja tuli mieleen saisiko sinulta henkilökohtaista konsultointi apua ennen aloittamista?
    Toimin jo yrittäjänä hoitoalalla ja minun tulee tehdä toimiala muutosilmoitus ennenkuin voin mitään toimintaa käynnistää maahantuonnin saralla.

    Mutta jos teet konsultointeja niin mihin hintaan ja millä aikataululla?

    Ystävällisin tervesin
    Vera Mäkelä

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *